Yle uutisoi kuinka Suomi on saanut maailman maista toiseksi parhaat pisteet kansalaisjärjestö Transparency Internationalin vuosittaisessa korruptioindeksissä. Muutamalla pisteellä Suomen edelle kiri vain Tanska. Transparency Internationalin Suomen-osaston mukaan indeksi kuitenkin kuvaa korruptiotilannetta hyvin rajatusti ja Suomelle tyypilliset rakenteelliset korruptioriskit saattavat indeksissä jäädä huomioimatta.
Suomessa korruptiosta puhutaan vähän, jos ollenkaan ja usein kuulee väitettävän, ettei Suomessa ole korruptiota lainkaan. Suomen tilanne on varmasti varsin hyvä, mutta ei täydellinen. Kunnallishallinnon korruptiontorjuntaa kartoittavassa oikeusministeriön selvityksessäkin todetaan, että kunnallishallinnon ymmärrys korruptiosta on vähäistä eikä sen torjuntaan siksi ole panostettu. Mielestäni olisi aika alkaa puhua ääneen korruptiosta kunnissa. Ei ole kahtakaan vuotta, kun Espoossakin jaettiin tuomioita mediahuomiota saaneessa lahjusjutussa.
Korruptio ei kuitenkaan aina ole niin mittavaa, että siitä jaettaisiin tuomioita. Paljon tapauksia jää huomiotta, sillä ne eivät täytä rikoksen tunnusmerkkejä tai jäävät muusta syystä piiloon. Osallistuin korruptionvastaisena päivänä 9. joulukuuta oikeusministeriön järjestämään korruption vastaisen päivän seminaariin. Seminaarista jäi mieleeni etenkin oikeuskansleri Tuomas Pöystin puheenvuoro, jossa hän sanoi, että korruptio pitäisi ymmärtää laajemmin, kuin mitä se nykyään ymmärretään; korruptio on sitä, että toimivaltaa tai rahoja käytetään muuhun kuin mihin tarkoitettu. Kyse ei siis ole vain lahjonnasta, vaan laajemmin vaikutusvallan väärinkäytöstä edun tavoittelemiseksi.
Suomessa tietyt tahot jaksavat toistuvasti valittaa julkisen sektorin ja etenkin hallinnon tehottomuudesta. Itse en näe kunnallishallinnossa tehottomuutta, vaan päinvastoin melko vähäisiäkin resursseja riskienhallinnassa, konserniohjauksessa sekä ulkoisessa ja sisäisessä valvonnassa. Lisäksi poliittisten päättäjien ymmärrystä kunnan valvontakokonaisuudesta tulisi lisätä. Ilman ymmärrystä ja riittäviä resursseja kuntien korruptioon ei päästä käsiksi.