Espoon tuore kaupunginjohtaja Kai Mykkänen kertoi Länsiväylä-lehden haastattelussa kolme hyvää asiaa Espoosta sekä kolme asiaa, joita Espoossa tulisi kehittää.
Hyviksi asioiksi uusi kaupunginjohtaja nimesi, että Espoossa on maailman parhaat koulut, luontoa lähellä sekä paljon hyviä työpaikkoja. Koulut pärjäävät varmasti globaalissa vertailussa, mutta uskon että Espoo pystyy tässä vielä parantamaan. Luontoa Espoosta löytyy, mutta jotta sitä löytyisi myös jatkossa, tarvitaan valtuutettuja, jotka ovat valmiita tekemään töitä luonnonsuojelun eteen. Nämä valtuutetut löytyvät etenkin vihreistä. Työpaikkoja toivoisin Espoossa syntyvän lisää uusien yritysten ja innovaatioiden pariin, joiden avulla kasvua voitaisiin parhaimmillaan luoda koko Suomeen.
Kehittämiskohteista ensimmäisenä Mykkänen nosti esille sen, että myös muualta kuin Suomesta Espooseen muuttaneet lapset ja nuoret saadaan paremmin mukaan Espoon laadukkaaseen koulutuspolkuun. Espoossa on paljon vieraskielisiä lapsia ja nuoria ja heidän kotouttamisensa täytyy minunkin mielestäni olla yksi Espoon tärkeimmistä asioista.
Toisena kehittämiskohteena Mykkänen toivoi Espooseen laadukkaampaa rakentamista. Olen erityisen iloinen, että Mykkänen ottaa kantaa Espoon rakentamisen laatuun. Olen täysin samaa mieltä siitä, että Espoon rakentamisen tulisi olla laadukkaampaa. Kuten Mykkänen toteaa, vaikka asuntoja tarvitaan, samalla olisi tehtävä sellaisia valintoja, että kaupunkikuvasta tulee arvokasta. Mielestäni Espoolla olisi kaikki edellytykset olla laadukkaan arkkitehtuurin kärkikaupunki Suomessa.
Kolmas nosto liittyi siihen, että Espoossa palvelut eivät pysy väestönkasvun perässä. Espoohan on siitä poikkeuksellinen kunta, että Espoossa väestönmäärä ja lasten määrä kasvavat ja tällä hetkellä erityisesti päiväkotien rakentaminen laahaa pahasti jäljessä. Kun Espooseen rakennetaan paljon ja näin halutaan houkutella uusia asukkaita, tulee rahaa löytyä myös riittäviin ja laadukkaisiin palveluihin.
Kaupunginjohtajan nostoihin kehitettävistä asioista on helppo yhtyä. Nämä kolme kohtaa ovat mielestäni kriittiset Espoon tulevan menestyksen suhteen ja niihin tulee uudella valtuustokaudella panostaa.